Saako virpoa? Kuka muistaa?

Pääsiäinen ja virpominen oli pienenä yks vuoden ehottomista kohokohdista! Herkkuja ja oksien koristelua ootettiin vuodesta toiseen ku kuuta nousevaa. Ennen kaikkea nykypäivän halloween huuhaata ja hässäkkää me kierrettiin kerran vuodessa palmusunnuntaina isolla naapuruston lapsipoppoolla omin päin ovelta ovelle – kuka muu muistaa??

Täältä pesee pienimuotoista pääsiäismuisteloa meikän nuoruusvuosilta.

Ttöirpo-

Mitä virpomiseen tuli olin pienenä kunnon kelmi. Muistan rustanneeni paperille naapurustomme pohjapiirrosta ja numeroinu ”virpomisjärjestyksen” sen mukaan, mitkä taloudet antaa todennäkösimmin parhaat karkit :DD Kunnon sotasuunnitelma.

Virpomaan lähtiessä valikoitu namien keräysastiaksi aina aito kuparipannu. Muistan kuinka käsi oli aina seuraavana päivänä kipeä, kun oli edellisen illan ronkkinut saalistaan pienen kovareunaisen puruaukon kautta.

Epäsuosittu mielipide: en ikinä tykänny tai edelleenkään tykkää niistä perinteisistä pienistä foliopäällysteisistä munista. Dunno why.

Parhaita pääsisäiskarkkeja oli ehottomasti muovipäällysteiset virvon varvon -patukat joista edelleen mun lemppari on crisp (pupun kuva). Mälsin palkkio oli raha ja kolikot (koska raha oli turhaa eikä sillä tehny mitään) ja keksit, jotka aina hajos pannun pohjalle.

 Muistan hämärästi kun porukat kertoi että mennään hakemaan pajunkissoja ja luulin että vastassa on, no oikeita kissoja!! 😀 Voi sitä pettymyksen määrää minkä pikku Milla koki mielessään kun näki mahtipontisen nimen takaa paljastuvat risut.

 Oksien koriselussa höyhenet oli ihan must. Niille spessulille, tarkkaan valikoiduille naapureille heitettiin pari kreppipaperi töllöä mukaan, hahaa.

Rairuohon kasvatus oli myös parasta. Muistan kuinka sitä juoksi joka aamu vertaamaan sisaruksien kanssa kasvamaan laitettuja juguttipurkkeja joista siemenet iti. Se fiilis, ku ruoho oli kasvanu niin pitkäksi että sitä pääsi saksilla tasottelemaan. 5/5.

Kun risut oli koreana ja pannu kiilsi oli aika laittautua. Mieleen on pinttyny äitin perustelu, jonka verukkeella se vuodesta toiseen toteutti mulle ihan kamalan pisama + poskipuna + takkutukka + perunasäkkimekko + mahatyyny -lookin 😀 ”Trullien kuuluu olla rumia!!”. Siihen aikaan ei ollu vaihtoehtona olla söpö pupu tai tipu.

Todisteena lookin jäätävyydestä: muistan ikuisesti kuinka yksin mummo paiskas oven kiinni huutaen ennen ku kerkesin ”virvon varv…” sanoa.

Kierroksen jälkeen aina keräännyttiin kamujen ja sisarusten kanssa yhteen vertailemaan saaliita ja vetämään hemmetinmoiset sokeriöverit 😀 Vattassa väänsi vielä tikkutiistaina.

Postausta rustatessa inspiroiduin googlaamaan tietoa vipromiseen liittyen. Oli hurjaa nähä, että hakusanalla pääty lähinnä keskusteluihin, jossa ilmapiiri oli vahvasti perinnettä kohtaan negativiinen. Pois semmonen!! Vaikka ittekki melko källi lapsi olin mitä karkinhimoon tuli, yhdessä muiden lasten kanssa trulleilu on yks parhaita lapsuuden muistoja. Lupa virpoa pitää aina kysyä mutta en haluais nähdä että ihana perinne häviää

–  kauan eläköön virpominen!

Ps. Muistakaa äänestää Lack of Colouria IBA-gaalassa, tästä!

SEURAA BLOGIA: FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN